Tässä herkullinen kakku kaikille kinuskin ystäville. Kakkua riittää noin 10-15 hengelle.
Kakun valmistukseen menee useampi tunti. Kakkupohjan voi valmistaa jo edellispäivänä valmiiksi ja säilyttää jääkaapissa.

KAKKUPOHJA
3 kananmunaa
2 dl rypsiöljyä
2 dl huoneenlämpöistä maitoa
3 dl sokeria
3.5 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1/2 kinuskikastikkeesta
(ks. alla ohje).
1. Laita uuni kuumenemaan 175 astetta.
2. Voitele kaksi 20 cm halkaisijaltaan olevaa kakkuvuokaa, laita pohjalle ja reunoille leivinpaperit.
3. Yhdistä keskenään kananmunat ja rypsiöljy.
4. Yhdistä kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa.
5. Kaada kuivat aineet vuorotellen nesteiden kanssa kananmuna-rypsiöljyseoksen joukkoon, lisää lopussa kinuski ja sekoita hyvin tasaiseksi taikinaksi.
6. Kaada taikina kakkuvuokiin ja paista alatasolla noin 35-40 minuuttia.
7. Kumoa hieman jäähtyneet pohjat ritilälle ja kääri pohjat kelmuihin. Anna jäähtyä ennen täytteiden tekemistä.
KINUSKIKASTIKE
4 dl kuohukermaa
4 dl fariinisokeria
Sormisuolaa oman maun mukaan
8. Keitä kuohukerma ja fariinisokeri kinuskiksi noin 10 minuuttia.
9. Ota puolet kakkupohjaan, jätä huoneenlämpöön.
10. Toinen puolikas laita jääkaappiin kylmään.

KINUSKIKREEMI
450 g voita
250 g mascarponea
4 dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
1/2 kylmä kinuskikastike
11. Vatkaa huoneenlämpöinen voi valkoiseksi vaahdoksi (n 5 min).
12. Vatkaa erillisessä kulhossa kylmä kinuskikastike kreemiksi, lisää tässä vaiheessa voin kanssa samaan ja vaahdota.
13. Lisää huoneenlämpöinen mascarpone joukkoon pienissä erissä.
14. Lisää tomusokeri ja vaniljasokeri joukkoon.
15. Vatkaa kreemi silkkisen pehmeäksi ja kuohkeaksi.

VANILJAMOUSSE
500 g mascarponea
2 dl vispikermaa
1 dl sokeria
Vaniljapastaa / vaniljasokeria
16. Yhdistä mascarpone, vispikerma, sokeri ja vanilja, vatkaa jämäkäksi vaahdoksi.
17. Laita kylmään odottamaan kakun täyttöä.
PAAHDETTU VALKOSUKLAA
100 g valkosuklaata
18. Pilko valkosuklaat uunin pellille ja paista 175 asteessa keskitasolla noin 5-6 minuuttia (älä polta mustaksi).

KAKUN TÄYTTÖ
Kakkualusta
Reunakalvo, korkeus 12 cm esim. Confetti (paras ja jämäkkä)
Teippiä
Maitoa
Vaniljasokeria
Pursotuspussi
Tylla
Kelmua
Paahdettua valkosuklaata
19. Laita kinuskikreemi pursotuspussiin (kreemiä kannattaa vatkata vielä juuri ennen pursotuspussiin laittoa).
20. Halkaise kakkupohjat kahteen osaan niin, että tulee 4 kpl kakkupohjia.
21. Laita kakkualustalle yksi pohjista ja kiedo reunakalvo ympärille ja teippaa tiiviisti.
22. Kostuta pohjaa maito-vaniljasokeriseoksella esim. sutia apuna käyttäen.
23. Laita kinuskikreemiä kakkupohjan reunoille ympyrän mallisesti muutama kerros.
24. Levitä keskelle vaniljamoussea ja paahdettua valkosuklaata.
25. Jatka edellisen mukaan kohtia 22-24 yhteensä kolmeen väliin.
26. Kostuta myös päällinen kansi ja laita kelmu päälle, nosta kakku jääkaappiin kovettumaan.

KREEMAUS
27. Vatkaa jäljellä olevaa kinuskikreemiä vielä että tulee kuohkeaa ennen kreemausta, laita kerros kinuskikreemiä palettiveitsellä ja tasoita kakun pintaa muovisella raapalla, laita jääkaappiin jähmettymään.
28. Toista vielä muutaman kerran edellinen ja tasoita kakun pinta. Laita kylmään.
KINUSKIVALUMAT
1 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
29. Keitä kuohukerma ja fariinisokeri kinuskiksi alle 10 minuuttia, anna jäähtyä hetki.
CORAL TUILE -KORISTEET
12 g rypsiöljyä
40 g vettä
5 g vehnäjauhoja
ripaus suolaaelintarvikeväriä
30. Yhdistä aineet keskenään.
31. Laita seosta kuumalle pannulle pieni osa, anna paistua kovaksi levyksi (levyä voi vähän pienentää ettei pala), nosta paistunut levy talouspaperin päälle.
32. Toista muutaman erä ja anna jäähtyä.
KORISTELU
Kinuskikastike
Kuohukerma
Oreokeksit
Coral tuile -koristeet
Koristerakeet
Glitterväriä tai tomuväriä
Fariinisokeria
33. Sekoittele hieman jäähtynyttä kinuskikastiketta ja lisää kuohukermaa joukkoon pienissä erissä niin että kastikkeesta tulee hyvin valuvaa.
34. Ota kylmä kreemattu kakku jääkaapista ja valuta kinuskikastiketta reunoille ja lopuksi keskelle kakun päälle, laita kakku kylmään jotta kinuskikastike jähmettyy kakun päälle ennen koristeiden laittoa.
35. Vatkaa jäljellä oleva kinuskikreemi jälleen kuohkeaksi, laita kreemiä pursotuspussiin, jossa tylla.
36. Pursota kakun päälle kuvoita ja laita esim. Oreokeksejä väliin, coral tuile -koristeita sekä karkkeja.
37. Lisää lopuksi koristeeksi esim. koristerakeita, glitterväriä ja fariinisokeria.
